
Se intohimoisesti koiriin suhtautuva ammattivalokuvaaja.
Olen valokuvaaja Jenny Klemetti, Ylöjärven maaseudulta. Jaan arkeni yhdessä aviomiehen, lasten ja omien koirieni kanssa.
Valokuvauksessa sydäntä lähellä onkin erityisesti koirien ja lasten kuvaaminen, seikkailuntuntu ja luonnon tarjoilemien sääolosuhteiden hyödyntäminen - suosikkini on kuu taivaalla, jokaisena vuodenaikana.
Kamerani kanssa työskentelen niin talvipakkasilla nuotion äärellä, kuin yömyöhään kesähelteillä. Olen käytettävissä yhtälailla perheille, yrityksille kuin yhdistyksille.
Kehitän osaamistani ja työnjälkeäni aktiivisesti. Erityisesti koirien tarpeiden huomioiminen kuvauksissa ja asiakaslähtöiset toimintatavat kuvattavan ohjaamisessa ovat minulle tärkeitä, sekä samalla työskentelytapojeni arvoperusta.
Työni ohella valokuvaan materiaalia Koirakuvapankkiin, joka tarjoaa eettisen ratkaisun eläinalan yrittäjien kuvitushaasteisiin. Tekemiäni koirakuvia on painettu mm. suomalaisiin tietokirjoihin. Valokuvaamisen lisäksi valmistan käsityönä nuuskukoreja, jonka olen kehittänyt erityisesti koirien ja kissojen tarpeisiin sopivaksi.
Tutustutaan somessa @koiratuulia ja tavataan kuvauksissa!
